Massin Elokuun blogi

The Hambletonian on jo kauan ollut maailman arvostetuin ravikilpailu. Vaikka Euroopan suurin kilpailu, Prix D’Amerique, on koko ajan saavuttanut The Hambletoniania arvostuksessa on Hambo kuitenkin vielä se suurin ja kaunein.

Syynä tähän on varmaankin hevosjalostus ja pitkät perinteet. The Hambletonianin voittajat ja finalistit ovat jättäneet niin voimakkaan jäljen koko ravimaailman geenipankkiin, että The Hambletonian on edelleenkin se kilpailu, missä legendat syntyvät.

Viime lauantaina ajettiin karsinat Hamboon. Manofmanymissions oli juuri niin vakuuttava, kuin oletettiin etukäteen. Yankee Gliden poika voitti eleettömästi johtohevosen rinnalta. Pahin vastustaja etukäteen on tänä vuonna vain pari starttia tehnyt Chapter Seven. On kuitenkin vaikeaa uskoa Manofmanymission’n tappioon, jos ori vain pysyy terveenä. Suosikin akilleenkantapää on ollut terveys: jos jalat eivät ole kunnossa, niin ravi katoaa.

2-vuotiaiden kilpailuttaminen taas on muuttunut oleellisesti USA:ssa viimeisten 20 vuoden aikana. Sire Stakesien merkitys on kasvanut valtavasti. Moni huippu ei edes lähde mukaan alkukauden Grand Circuitiin, koska Sire Stakeseissa jaetaan riittävästi rahaa. Erityisesti huippuosavaltioissa Pennsylvaniassa, New Yorkissa, Ontariossa ja nykyään myös Indianassa. Grand Circuitin osallistumiskulut ovat valtavia, kun Sire Stakeseihin voi osallistua halvalla.

Aiempina vuosina Peter Haughton Memorial ja Merrie Annabelle olivat koko kauden tärkeimmät kilpailut. Nykyään loppukauden isot kisat Breeders Crown, Welwood Memorial ja Valley Victory ovat ottaneet suuriman arvostuksen itselleen.

Tänä vuonna ikäluokan huipuista vain muutama edes kilpailee Haughton Memorialissa!

Suomessa ajettiin tämän vuoden Kuninkuusravit. Oli hienoa nähdä, miten raviurheilun suurtapahtumilla on vetoa! Lähes 50.000 ihmistä paikalla ja ennätysvaihdot totossa ovat hienoja lukuja Suomessa.

MAS

Bookmark and Share
powered by eMedia