MASsin huhtikuun blogi 2012

Vanhoihin tuloksiin ja tilastoihin tutustuessa törmää aina mielenkiintoisiin faktoihin ja sattumiin.

Jopa vanhoja virheitä pystyy jäljittämään. Tässä kolme viime viikolla löytämään erikoisuutta:

1. Modern Yankee.

Tamma oli monessa suhteessa erikoinen.

Ensinnäkin se oli sukusiitetty Misty Hanoveriin 2+3.

Toiseksi siitä tuli yksi oman aikansa parhaista siitostammoista USA:ssa.

Kolmanneksi sen ennätys oli aika vaatimaton 17,1, mutta voittosumma aikanaan kunnioitettava yli 86.000 Dollaria.

Kun Modern Yankeen vanhaa kilpailukorttia selaa, niin huomaa kyseessä olleen todellinen eliittitamma. Se kilpaili suuren osan urastaan New Yorkin hitailla 800 metrin radoilla, ja vielä useimmiten avoimissa ryhmissä vastassaan parhaat oriit ja maailmanluokan tammat kuten Keystone Pioneer ja Fresh Yankee. Näin Modern Yankee ei voittanut kovin usein, vaan joutui tyytymään usein sijoihin 2-5. Ja jenkit kelpuuttavat ainoastaan voittoajat. Toki Modern Yankee ravasi hävinneenä paljon kovempaa. Jopa hitailla 800 metrin radoilla.

Siihen aikaan Yonkersin ja Rooseveltin raviratojen avoimet ryhmät olivat kuitenkin maailman kovimpia kilpailuja.

Modern Yankeen keskinkertaista ennätystä on siis turha katsoa; kyseessä oli maailmanluokan kilpahevonen, joka olisi suurella todennäköisyydellä ollut Elitloppet Finalisti mikäli olisi Eurooppaan eksynyt!

2. Step Fancy

Tämän niminen tamma tuotiin Suomeen 70-luvun kovan jenkkibuumin aikana. Vanha kilpailukortti näyttää tamman ravanneen USA:ssa tasaisesti 2.10 (=20,8) päälle olevia aikoja nopeimpana tuloksena 2.10,1, eli 20,9.

Suomeen tuotuna tammalta löytyy kuitenkin tulos 2.01,1 (=15,3).

Jossain byrokratian rattaissa on todennäköisesti tehty pieni virhe: todellinen 2.10,1 on muuttunut tulokseksi 2.01,1. Näin tammasta tuli myös tuontikelpoinen Suomeen, mitä se muuten ei kai olisi ollut.

Ihan hyvää jälkeä Step Fancy jätti. Hyvä, että pääsi Suomeen.

3. Bold Barbara

Tämänkin tamma lensi Suomeen USA:sta kovimman buumin mukana 70-luvulla. Tamman ennätys oli 18,2, mutta voittosumma ennätykseen verrattuna aika suuri: lähes 10.000€.

Myöskään Suomessa ei tullut suurta menestystä, eikä ennätysten parantaminen onnistunut.

Bold Barbaran suhteessa suureen voittosummaan on hyvä selitys. Tamma ei juuri loistanut radoilla USA:ssa, mutta se sattui Yonkersilla yhteen suureen Sire Stakes lähtöön, jossa oli poisjääntien jälkeen vain kaksi osallistujaa! Bold Barbara hävisi voittajalle ”suoran mitan”, mutta ansaitsi kuitenkin lähes koko voittosummansa.

Siitoksessa Bold Barbara oli kuitenkin ihan hyvä tamma, ja korvasi näin moninkertaisesti oman vauhtinsa rajallisuuden.

MAS

Bookmark and Share
powered by eMedia